maanantai 24. lokakuuta 2011

Basilikalohi


Kalan maustaminen on välillä hiukan hankalaa. Liikaa ei voi maustaa ja taas välillä taas perus pippuri ja suola rupeaa kyllästyttämään. Viikonloppuna tein mielestäni poikkeuksellisen onnistunutta basilikalohta ja ihana valkoviini-voikastike kruunasi maun. Lisukkeeksi tein kevyesti timjamilla maustettuja uunijuureksia ja paistettua pinaattia, jotka sopi loistavasti lohen kanssa. Suosittelen nauttimaan hyvän valkoviinin  kera J















Vaikka ruoka ja sen maku olis onnistunut, samaa ei voi sanoa valokuvista. Kamerani oli huonolla tuulella ja kadotti suurimman osan ottamistani kuvista. Joku kuva säilyi kuitenkin kaikista ruoan osista, mutta laatua ei voikaan sitten kehua...















Basilikalohi uunissa

600g lohta
ruususuolaa
Nippu basilikaa
3 kynttä valkosipulia
mustapippurirouhetta
4 rkl oliiviöljyä
100 g ranskankermaa

Leikkaa lohi sopiviksi annospaloiksi ja laita niihin suolaa makusi mukaan. Anna suolan imeytyä jonkun aikaa, mieluusti vaikka useampi tunti.

Silppua basilikat ja sekoita ne pippurin, pilkotun valkosipulin ja oliiviöljyn kanssa ”tahnaksi”. Laita suolatut lohipalat voideltuun uunivuokaan ja päällystä ne basilikatahnalla. Asettele ranskankerma nokareina lopuksi lohien päälle, paista uunissa 200 asteessa n. 20 min.

















Valkoviini-voikastike

2 - 3 salottisipulia
50 g voita
2 – 3 dl valkoviiniä
1 dl kuohukermaa

Kuullosta sipulit voissa, Lisää valkoviini ja keitä kastike ”kasaan”. Lisää loraus kuohukermaa ja anna hautua miedolla lämmöllä jonkun aikaa.

















Uunijuurekset

Punajuuria
Porkkanoita
Oliiviöljyä
ruususuolaa
hiukan tuoretta timjamia silputtuna

Pilko juurekset haluamasi kokoisiksi palasiksi. Sekoita niihin mausteet ja öljy
Paista uunissa 200 asteessa, kunnes juurekset on jonkun verran pehmentynyt. Huom. Elä paista liian pehmeiksi. Kun haarukka menee juuri ja juuri läpi, niin juureksien mehukkuus vielä säilyy ja on jotain pureskeltavaakin...



















Paistettu pinaatti

150 g pinaattia
3 kynttä valkosipulia
3 rkl voita
mustapippuria
ruususuolaa

Kuullosta silputtu valkosipuli voissa, lisää pinaatti ja mausteet ja paista muutama minuutti. Tarjoile heti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti